Scrolling for doom

Doomscrolling eli suomeksi tuomioselailu tai synkkyysselailu: päivität puhelimen selaimessasi uutisia ja skrollaat twitteriä kilometreittäin kohti pimenevää pohjaa - mutta kuten tiedämme, pohja on kuvannollinen eli selaaja saattaa käyttää skrollaamiseen tunteja, ilman että havaitsee ajan kuluneen. Tämä ei ole viihdettä - ainakaan siinä mielessä, että se viihdyttäisi selaajaa positiivisesti. Synkkysselailija tuntee olonsa epätoivoiseksi maailman menosta ja hänestä yhteiskunnan ja planeetan tulevaisuus vaikuttaa, no, synkältä.

Tunnustan olevani synkkyysselailija. Putinin hyökättyä Ukrainaan seurasin twitterissä sodankulusta (rehellisesti) uutisoivia tilejä. Tarkistin twitterin päivän aikana kymmeniä kertoja ja luin Ylen uutiset joka aamu ja ilta. Silmät avattuani tarkistin heti ensimmäisenä, mitä yön aikana oli tapahtunut. Ruutuaikani kipusi tunneilla ylöspäin.

Auttoiko tämä tuomioselailu? Kenties siinä mielessä, että jaioin todenmukaisia uutisia ja lahjoituskohteita. Mutta tähän tulokseen olisin varmasti päässyt myös skrollaamalla vähemmän syvämmelle synkkyyteen. 

On vaikea tasapainotella maailman tapahtumista tietoisena pysymisen ja omista, mielenterveyttä, ylläpitävän rajan välillä. Kuinka paljon uutisia on tarpeeksi? Montako kuvaa sodasta on nähtävä, ennen kuin on nähnyt liikaa? Sodan vaikutuksen alla elävät eivät voi sulkea silmiään ja todeta, että nyt olen nähnyt tarpeeksi ja laittaa puhelin alas. Mikä etuoikeus on, että minä voin tehdä tällaisen päätöksen.

Vaikka se syö omatuntoa, tuomioselaaminen on eri asia, kuin tietoisena pysyminen. Sodan vuoksi hätääkärsiviä ei auta se, että selaan ahdistukseen asti uutisia.